Smile

Joulua edeltäneen pitkän työrupeaman jälkeen hyppäsimme koneeseen aaton aattona ja suuntasimme kohti Espanjaa ja meille jo lähes toiseksi kodiksi tullutta Torremolinosta. Pitkä sadejakso ja sateiset sääennusteet ei meitä sateesta tykkääviä yhtään pelottanut tai harmittanut, kunhan päästiin lunta ja pakkasta pakoon. Sateita saatiin, välillä tosi koviakin ukkosen kera, mutta pääasiassa nuo osui öihin ja varhaiseen aamuun ja loppujen lopuksi matkamme aikana sateenvarjoa tuli tarvittua vain muutaman kerran ja mukavia aurinkoisia päiviä, jolloin oli kiva suunnata pitkille kävelyretkille, oli tarjolla. Espanjassa oli kyllä valtavia tulvia ja oli suorastaan hurjaa katsella telkkarista ihmisten koteja, kun vettä oli pahimmillaan ollut 1.5 metriä sisällä ja mutakerros oli veden mentyä vallannut kodit.

Meidän kävelyretkillä ei tulvista ollut tietoa ja maisema näytti mm. tältä.

Markkinapäivänä oli se sateenvarjokin tarpeen. Tässä kuvaa kaupungintalon edustan joulukoristeista.

“Kattoterassillekin” oli käyttöä.

Etelän yöt on ihania ja puiston koristeet ja suihkulähteet on pimeydessä hienon näköisiä. Päiväsaikaan näistä tulee helposti käveltyä ohi niitä kummemmin noteeraamatta.

Auringonlaskun aikaan taivas on uskomattoman hienon, koko ajan muuttuvan väriloiston vallassa ja sitä jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan.

Joulu ja uusi vuosi tuli vietettyä mukavan rauhallisissa ja rennoissa tunnelmissa ja kuten niin usein, ainut ikävä asia oli se, että loma loppuu aivan turhan nopeasti.

Toista päivää ollaan nyt kotona ja edelleen on kyllä sellainen pieni shokki päällä, kun ei voikkaan ottaa kahvimukia ja kirjaa ja suunnata pihalle auringon hemmoteltavaksi. Nyt on vain tyydyttävä takkatuleen ja koitettava nauttia sen lämmöstä. Ensiviikolla olisi tarkoitus aloitella työt tältä vuodelta ja siten myös pikku hiljaa sopeutuminen arkeen.

Kiirettä on pitänyt ja kolmisen viikkoa on jo tullut asusteltua täällä pääkaupungissa työreissun merkeissä. Päivät hurahtaa ohi nopeasti, kun aamulla herää puoli 8 maissa ja illalla on kämpillä 7-8 aikoihin. Sitten suihkuun, hieman jotain kevyttä ruokaa ja sitten alkaakin jo silmät väkisinkin painua kiinni. Espalla on ollut tänä vuonna  todella kylmä ja minä, varsinainen vilukissa, olen pukenut päälle lähes kaiken mitä puettavissa on. Lämmittimistä huolimatta on kylmä, mutta skorpionin luonteen päättäväisyydellä olen hammasta koittanut purra, välillä paremmalla ja välillä heikommalla menestyksellä.  Aamuisin on ollut kyllä todella kauniit maisemat, kun ollaan keskustaan ajeltu. Aurinko ja merestä nouseva usva on saanut aikaan uskomattoman upeita maisemia ja turisteja onkin ollut paljon torin laidalla maisemaa kuvaamassa. Minä en ole tarjennut kameraa esiin kaivaa, olen vain ihastellut näkymää ja kylmää uhmaavien turistien sinnikkyyttä. Pian on onneksi meidänkin aika päästä hieman huilaamaan ja nyt näiden pakkasten ja lumen myötä, tuo loma tuntuu entistäkin tervetulleemmalta.

Mukavia uutisiakin on kuulunut - suku jatkaa kasvamistaan ja minusta on jälleen tullut isotäti… kuinkahan isoksi sitä voi tullakaan?!?! 

Tällainen pikainen kirjoitus pitkästä aikaa, nyt alkaa taas unihiekka tavoittaa silmät, joten paras kai suunnata pedin suuntaan. Hyvää yötä!

Ihanat pimeät illat ja yöt on täällä. Äsken oli taas mentävä pimeälle takapihalle ja nostaa katse kohti taivasta. Ihastelin aikani ja pitihän sitä ihan kipasta sisälle hakemaan pikku pokkarini ja koittaa napata muutama kuva. Niin hienosti kuu loisti taivaalla ja yhdessä pilvien kanssa loi taivaalle kertakaikkisen kaunista, koko ajan muuttuvaa, katseltavaa.

Vuodenajat vaihtuu ja vaikka talven voisinkin välistä jättää, niin syksy, joka talventuloa tietää on kuitenkin se rakkain vuodenaika minulle. Olen aina kaikista tarmokkaimmillani syksyllä ja nautin pimeydestä, sateesta ja tuulesta. Sellainen talvi, kun lunta ei juuri tule on minulle kuin ihana pitkä syksy.

Tänä syksynä meillä ei onneksi ole vielä ensilumesta tai edes ensirännästä ollut tietoakaan, vaan ollaan saatu nauttia kauniista auringonpaisteesta ja toisaalta minun niin rakastamasta kovasta sateesta ja tuulesta. Muutamana yönä on ilma mennyt pakkasenpuolelle ja niinpä aamulla on maa ollut hieman huuruinen, mutta sen minäkin vielä kestän.

Vene on nyt nostettu talviteloille uutta kevättä ja kesää odottamaan. Haravointia on saanut harrastaa, mutta vasta havunneulasten osalta, sillä puiden lehdet on vielä pääsääntöisesti puissa. Pian varmasti päästään kyllä uusinta kierrokselle haravoiden kanssa…

Pihalla pyöriessä löytyy aina hauskoja asioita, kuten alla oleva linnunpesä, joka oli tyhjäksi jäätyään ollut ruoholle mieluinen koti. Aika kaunis minusta.

Ihanainen preeria-auringonkukka sinnikkäästi aukoo vielä uusia nuppuja minua ilahduttamaan ja onpa muutama muukin kasvi innostunut uuteen kukintaan… on lienee ollut siis melkoisen lämmin syksy.

Pimeät illat ja ihana tähtitaivas kruunaa syksyn ihanuuden. Viileässä illassa on ihana seisoa pimeyden keskellä ja katsella tähtitaivasta - siinä ajatukset tyhjenee ja mieli lepää. Sen jälkeen onkin sitten ihana sytyttää tuikkuihin ja takkaan tuli ja nautiskella olostaan pitkän työpäivän päätteeksi.

Viime vuonna, takapihallamme oleva, pieni omenapuu kantoi hedelmää niin, että tuskin jaksoi tuota taakkaa kantaa. Omenoita syötiin sellaisenaan, niistä tehtiin pakkaseen sosetta ja lohkoja. Tehtiin piirakkaa ja uuniomenoita… Ja niitä vain riitti ja riitti, eikä tiennyt mihin niitä enää laittaisi.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Ei ole puulla vaikeuksia hedelmiään kantaa, sillä puussa on tasan kuusi omenaa. Olen valvonut noiden kypsymistä hyvin, hyvin tarkkaavaisena.

Viime yönä satoi ja myrskysi. Tänä aamuna heräsin ja kurkistin ulos. Mitä!?!? Puussa näkyi enää 5 omenaa. Juoksin samantien pihalle. Hirvitti ihan josko tuo aarre olisi jo joutunut etanoiden suihin.

Huh! Helpotukseni oli suuri, sillä vaikka omena olikin kylkeensä ikävän kolhun saanutkin, niin etanat jäivät tällä kertaa ilman herkullista ateriaansa. Hieman ennenaikaisesti puusta pudonnut omena oli jo mukavan kypsä ja herkullinen.

Nyt puussa siis enää 5 omenaa ja minä lähdössä koko viikonlopun kestävälle reissulle. Toivottavasti ompot ovat viellä puussa kun takaisin palaan, sillä sitten ne voisin jo poimia ja miettiä miten nuo harvinaiset herkut nautiskelisin.

Auringon houkuttelemana karkasin täältä töiden keskeltä ulos. Istuskelin hyvän aikaa takapihalla auringossa. Suljin silmäni ja kuuntelin. Linnut sirkutteli, tikka nakutti jossakin lähi puussa, tuuli havisutti puidenlehtiä ja kärpänen pörräsi, hieman ärsyttävästikin, jossain lähellä.

Ihana rento olo, hikipisara norahti otsalle ja jos en paremmin tietäisi, niin olisin voinut vannoa että on keskikesä. On meillä vaan ihana syksy menossa!

Viikonloppu edessä, tavarat pakattu ja pian suunnataan kohti Jyväskylää. Työmatkalle olen menossa, edessä ulkomyyntitapahtuma, mutta kiva on lähteä. Toivotaan vaan, että sää sallisi, sillä vuosi sitten oli niiiiiiiin kylmä.

Viikonlopputoivotukseksi linkki yhteen suureen suosikkibiisiini. Tämän kappaleen jälkeen ei voi olla kuin hyvällä mielellä.  Sanat kannattaa kuunnella ja kertosäkeessä laulaa mukana. Voluminuppi mahdollisimman suurelle ja menoksi. Olkaa hyvä, Jason Mraz: life is wonderful.

Mukavaa viikonloppua!

Vaikka eilen oli ihan mielettömän hieno, tuulinen, mutta kesäisen lämmin aurinkoinen päivä, ei voinut olla huomaamatta syksyn hiipimistä pihapiiriin.

Hoksasin, että onhan minulla tämä blogikin jota voisi välillä päivittää…

Ihan hirveästi ei ole kyllä mitään tapahtunutkaan. Ihan hurjaa työtahtia olen pitänyt, joten työpäivät on ollut normaalia pidemmät ja vapaapäivistä ei ole ollut tietoakaan aikoihin. Onneksi käsityöläiselle (ainakin minulle) tämä työkin on pääasiassa nautinto, niin kivaa on ollut näinkin. Nyt on ekat syksyn messut onnellisesti takana, tuotevarastoa sen verran hyvin, että eiköhän tässä pääse taas normaalimittaisempiin työpäiviin ja jää aikaa vähän muuhunkin.

Tänään olisi aihetta pieneen juhlaankin, sillä Oton kanssa tavattiin tasan 26 vuotta sitten ja siitä asti ollaan yhdessä oltu. Aika tuntuu kyllä kuluvan ihan hurjaa vauhtia, sillä itsestä tuntuu, ettei siitä millään voi niin kauan olla, mutta onpa kuitenkin.

Nyt pitänee suunnata takaisin töiden pariin, että kaikki päivän työt tulee tehdyksi ilman työpäivän pidennystä. Palaillaan!

Jälleen olin kameran kanssa pihalla perhosia katsastamassa ja löytyihän niitä. Ensin kohdalle osui tämä pieni,  todennäköisesti loistokultasiipi uros, joka ei ollut ollenkaan sitä mieltä, että siipiään levittelisi. Vain tämän yhden “hutaisun” sain kameraan tallennettua. Värikään ei kuvassa ole niin oranssinen, kuin luonnossa oli.

Sitten kohdalle osui iso, kaunis Amiraaliperhonen, joka olikin sitten vallan ihastunut itseään esittelemään.

Pian paikalle lennähti myös Neitoperhonen ja sopuisasti mahtuivat samaan kuvaan.

Ihana, kun vihdoinkin noita perhosia on tänne meillekin ilmaantunut. Kesä kun on mennyt ihmetellessä mihin ovat kadonneet. Nyt on luvassa taas lämpimiä aurinkoisia päiviä, joten täytyy pitää kameraa hollilla, jospa sinne jotain mukavaa tarttuisi.