herpes

Aprillia, aprillia…

…No ei todellakaan, vaikka kaipa tämä aprillipilasta menee että tänne päivittelen, sen verran laiskasti olen täällä blogissani viihtynyt viime aikoina ja syynä vain laiskuus.
Itse en ole ollenkaan tällaisten kepposten ja toisten jallittamisen ystävä ja aamulla herätessäni ajattelin, että voi kauhistuksen kauhistua, tänään on edessä taas yksi vuoden inhottavimmista päivistä eli aprillipäivä.
Tälle päivää, kun [...]



Kevättä mielessä!

Voi tätä olemisen ihanuutta. Tuossa parisen viikkoa sitten, eräänä lumisateisena ja harmaana päivänä, yht äkkiä kesken työpäivän, tuli sellainen olo että kevät on täällä. Minulle kun talvi ei ole sitä mieluisaa aikaa, niin on ollut hieno huomata, että vaikka pihalla ikkunan takana on lähes parimetriset kinokset lunta, niin sisäisesti voin jo elää kevättä.
Töitä on tullut [...]



Lomailua

Joulua edeltäneen pitkän työrupeaman jälkeen hyppäsimme koneeseen aaton aattona ja suuntasimme kohti Espanjaa ja meille jo lähes toiseksi kodiksi tullutta Torremolinosta. Pitkä sadejakso ja sateiset sääennusteet ei meitä sateesta tykkääviä yhtään pelottanut tai harmittanut, kunhan päästiin lunta ja pakkasta pakoon. Sateita saatiin, välillä tosi koviakin ukkosen kera, mutta pääasiassa nuo osui öihin ja varhaiseen aamuun [...]



Kuutamo

Ihanat pimeät illat ja yöt on täällä. Äsken oli taas mentävä pimeälle takapihalle ja nostaa katse kohti taivasta. Ihastelin aikani ja pitihän sitä ihan kipasta sisälle hakemaan pikku pokkarini ja koittaa napata muutama kuva. Niin hienosti kuu loisti taivaalla ja yhdessä pilvien kanssa loi taivaalle kertakaikkisen kaunista, koko ajan muuttuvaa, katseltavaa.



Syksy

Vuodenajat vaihtuu ja vaikka talven voisinkin välistä jättää, niin syksy, joka talventuloa tietää on kuitenkin se rakkain vuodenaika minulle. Olen aina kaikista tarmokkaimmillani syksyllä ja nautin pimeydestä, sateesta ja tuulesta. Sellainen talvi, kun lunta ei juuri tule on minulle kuin ihana pitkä syksy.
Tänä syksynä meillä ei onneksi ole vielä ensilumesta tai edes ensirännästä ollut tietoakaan, [...]



Syyskuu 24.

Auringon houkuttelemana karkasin täältä töiden keskeltä ulos. Istuskelin hyvän aikaa takapihalla auringossa. Suljin silmäni ja kuuntelin. Linnut sirkutteli, tikka nakutti jossakin lähi puussa, tuuli havisutti puidenlehtiä ja kärpänen pörräsi, hieman ärsyttävästikin, jossain lähellä.
Ihana rento olo, hikipisara norahti otsalle ja jos en paremmin tietäisi, niin olisin voinut vannoa että on keskikesä. On meillä vaan ihana syksy [...]



Ai niin…

Hoksasin, että onhan minulla tämä blogikin jota voisi välillä päivittää…

Ihan hirveästi ei ole kyllä mitään tapahtunutkaan. Ihan hurjaa työtahtia olen pitänyt, joten työpäivät on ollut normaalia pidemmät ja vapaapäivistä ei ole ollut tietoakaan aikoihin. Onneksi käsityöläiselle (ainakin minulle) tämä työkin on pääasiassa nautinto, niin kivaa on ollut näinkin. Nyt on ekat syksyn messut [...]



Perhosia

Jälleen olin kameran kanssa pihalla perhosia katsastamassa ja löytyihän niitä. Ensin kohdalle osui tämä pieni,  todennäköisesti loistokultasiipi uros, joka ei ollut ollenkaan sitä mieltä, että siipiään levittelisi. Vain tämän yhden “hutaisun” sain kameraan tallennettua. Värikään ei kuvassa ole niin oranssinen, kuin luonnossa oli.

Sitten kohdalle osui iso, kaunis Amiraaliperhonen, joka olikin sitten vallan ihastunut [...]



Pimenevät illat…

… niistä minä tykkään.



Preeria-auringonkukka

Yksi lempikukistani pihallamme. Niin ihanan aurinkoinen ja aina jaksan ihmetellä millä sinnikkyydellä jaksaa kallionkolossa kasvaa komeaan mittaansa ja ilahduttaa yksinkertaisen kauniilla ulkoasullaan. Kuvien myötä toivotan kaikille oikein aurinkoista viikonloppua.