Smile

Voi tätä olemisen ihanuutta. Tuossa parisen viikkoa sitten, eräänä lumisateisena ja harmaana päivänä, yht äkkiä kesken työpäivän, tuli sellainen olo että kevät on täällä. Minulle kun talvi ei ole sitä mieluisaa aikaa, niin on ollut hieno huomata, että vaikka pihalla ikkunan takana on lähes parimetriset kinokset lunta, niin sisäisesti voin jo elää kevättä.

Töitä on tullut tietysti tehtyä kovasti. Smile!- korusarjan kukkakoruja on ollut suorastaan himo tehdä, viehän nuo kaikki iloiset värit mielen jo ihan kesäänkin asti. Messut on alkaneet ja sujuneet loistavasti ihania ihmisiä tavaten. Hotellielämää on taas tullut siis vietettyä ja mukavaa vaihteluahan sekin on työhuoneella istumiseen. Illat on työreissuilla vapaata laiskottelun aikaa ja kivahan se on käydä ravintoloissa maistelemassa ihania ruokia.

Pikavisiitillä tuli käytyä myös synnyinkaupungissa, kun äiti kultani täytti kunnioitettavat 80-vuotta.

Menneet euroviisukarsinnat saivat minut jo hetkeksi sille tuulelle, että jätän koko kisat tältä vuodelta väliin, mutta päätin sitten unohtaa Suomen kokonaan ja suunnata katseet muualle. Espanjassa 350:n ehdokkaan joukosta finaaliin pääsi 10 kappaletta ja siellä voittajaksi Daniel Diges kappaleella Algo pequeñito. Mielestäni hieman 70- lukulaista, hieman Ranskalaista, hieman slaavilaista ja tietysti Espanjaksi laulettuna. Melkoisen mukava sekoitus, katsotaan kuinka se sitten Oslon finaalissa toimii. Useampi mennyt lauantai on tullut vietettyä seuraten netin kautta Ruotsin Melodifestivalenia ja huomenna sekin sitten huipentuu finaaliin ja nähdään millaiseen edustajaan naapurit tänä vuonna päätyy.

Tällaista tänne tällä kertaa eli kaikki hyvin ja mieli iloinen vaikka kiirettä pitääkin. Ja tänään hoksasin, että lomaan on aikaa enää seitsemisen viikkoa ja tuohan menee ihan hujauksessa.

Oikein aurinkoista viikonloppua!

Joulua edeltäneen pitkän työrupeaman jälkeen hyppäsimme koneeseen aaton aattona ja suuntasimme kohti Espanjaa ja meille jo lähes toiseksi kodiksi tullutta Torremolinosta. Pitkä sadejakso ja sateiset sääennusteet ei meitä sateesta tykkääviä yhtään pelottanut tai harmittanut, kunhan päästiin lunta ja pakkasta pakoon. Sateita saatiin, välillä tosi koviakin ukkosen kera, mutta pääasiassa nuo osui öihin ja varhaiseen aamuun ja loppujen lopuksi matkamme aikana sateenvarjoa tuli tarvittua vain muutaman kerran ja mukavia aurinkoisia päiviä, jolloin oli kiva suunnata pitkille kävelyretkille, oli tarjolla. Espanjassa oli kyllä valtavia tulvia ja oli suorastaan hurjaa katsella telkkarista ihmisten koteja, kun vettä oli pahimmillaan ollut 1.5 metriä sisällä ja mutakerros oli veden mentyä vallannut kodit.

Meidän kävelyretkillä ei tulvista ollut tietoa ja maisema näytti mm. tältä.

Markkinapäivänä oli se sateenvarjokin tarpeen. Tässä kuvaa kaupungintalon edustan joulukoristeista.

“Kattoterassillekin” oli käyttöä.

Etelän yöt on ihania ja puiston koristeet ja suihkulähteet on pimeydessä hienon näköisiä. Päiväsaikaan näistä tulee helposti käveltyä ohi niitä kummemmin noteeraamatta.

Auringonlaskun aikaan taivas on uskomattoman hienon, koko ajan muuttuvan väriloiston vallassa ja sitä jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan.

Joulu ja uusi vuosi tuli vietettyä mukavan rauhallisissa ja rennoissa tunnelmissa ja kuten niin usein, ainut ikävä asia oli se, että loma loppuu aivan turhan nopeasti.

Toista päivää ollaan nyt kotona ja edelleen on kyllä sellainen pieni shokki päällä, kun ei voikkaan ottaa kahvimukia ja kirjaa ja suunnata pihalle auringon hemmoteltavaksi. Nyt on vain tyydyttävä takkatuleen ja koitettava nauttia sen lämmöstä. Ensiviikolla olisi tarkoitus aloitella työt tältä vuodelta ja siten myös pikku hiljaa sopeutuminen arkeen.

Ihanat pimeät illat ja yöt on täällä. Äsken oli taas mentävä pimeälle takapihalle ja nostaa katse kohti taivasta. Ihastelin aikani ja pitihän sitä ihan kipasta sisälle hakemaan pikku pokkarini ja koittaa napata muutama kuva. Niin hienosti kuu loisti taivaalla ja yhdessä pilvien kanssa loi taivaalle kertakaikkisen kaunista, koko ajan muuttuvaa, katseltavaa.

Vuodenajat vaihtuu ja vaikka talven voisinkin välistä jättää, niin syksy, joka talventuloa tietää on kuitenkin se rakkain vuodenaika minulle. Olen aina kaikista tarmokkaimmillani syksyllä ja nautin pimeydestä, sateesta ja tuulesta. Sellainen talvi, kun lunta ei juuri tule on minulle kuin ihana pitkä syksy.

Tänä syksynä meillä ei onneksi ole vielä ensilumesta tai edes ensirännästä ollut tietoakaan, vaan ollaan saatu nauttia kauniista auringonpaisteesta ja toisaalta minun niin rakastamasta kovasta sateesta ja tuulesta. Muutamana yönä on ilma mennyt pakkasenpuolelle ja niinpä aamulla on maa ollut hieman huuruinen, mutta sen minäkin vielä kestän.

Vene on nyt nostettu talviteloille uutta kevättä ja kesää odottamaan. Haravointia on saanut harrastaa, mutta vasta havunneulasten osalta, sillä puiden lehdet on vielä pääsääntöisesti puissa. Pian varmasti päästään kyllä uusinta kierrokselle haravoiden kanssa…

Pihalla pyöriessä löytyy aina hauskoja asioita, kuten alla oleva linnunpesä, joka oli tyhjäksi jäätyään ollut ruoholle mieluinen koti. Aika kaunis minusta.

Ihanainen preeria-auringonkukka sinnikkäästi aukoo vielä uusia nuppuja minua ilahduttamaan ja onpa muutama muukin kasvi innostunut uuteen kukintaan… on lienee ollut siis melkoisen lämmin syksy.

Pimeät illat ja ihana tähtitaivas kruunaa syksyn ihanuuden. Viileässä illassa on ihana seisoa pimeyden keskellä ja katsella tähtitaivasta - siinä ajatukset tyhjenee ja mieli lepää. Sen jälkeen onkin sitten ihana sytyttää tuikkuihin ja takkaan tuli ja nautiskella olostaan pitkän työpäivän päätteeksi.

Auringon houkuttelemana karkasin täältä töiden keskeltä ulos. Istuskelin hyvän aikaa takapihalla auringossa. Suljin silmäni ja kuuntelin. Linnut sirkutteli, tikka nakutti jossakin lähi puussa, tuuli havisutti puidenlehtiä ja kärpänen pörräsi, hieman ärsyttävästikin, jossain lähellä.

Ihana rento olo, hikipisara norahti otsalle ja jos en paremmin tietäisi, niin olisin voinut vannoa että on keskikesä. On meillä vaan ihana syksy menossa!

Hoksasin, että onhan minulla tämä blogikin jota voisi välillä päivittää…

Ihan hirveästi ei ole kyllä mitään tapahtunutkaan. Ihan hurjaa työtahtia olen pitänyt, joten työpäivät on ollut normaalia pidemmät ja vapaapäivistä ei ole ollut tietoakaan aikoihin. Onneksi käsityöläiselle (ainakin minulle) tämä työkin on pääasiassa nautinto, niin kivaa on ollut näinkin. Nyt on ekat syksyn messut onnellisesti takana, tuotevarastoa sen verran hyvin, että eiköhän tässä pääse taas normaalimittaisempiin työpäiviin ja jää aikaa vähän muuhunkin.

Tänään olisi aihetta pieneen juhlaankin, sillä Oton kanssa tavattiin tasan 26 vuotta sitten ja siitä asti ollaan yhdessä oltu. Aika tuntuu kyllä kuluvan ihan hurjaa vauhtia, sillä itsestä tuntuu, ettei siitä millään voi niin kauan olla, mutta onpa kuitenkin.

Nyt pitänee suunnata takaisin töiden pariin, että kaikki päivän työt tulee tehdyksi ilman työpäivän pidennystä. Palaillaan!

Jälleen olin kameran kanssa pihalla perhosia katsastamassa ja löytyihän niitä. Ensin kohdalle osui tämä pieni,  todennäköisesti loistokultasiipi uros, joka ei ollut ollenkaan sitä mieltä, että siipiään levittelisi. Vain tämän yhden “hutaisun” sain kameraan tallennettua. Värikään ei kuvassa ole niin oranssinen, kuin luonnossa oli.

Sitten kohdalle osui iso, kaunis Amiraaliperhonen, joka olikin sitten vallan ihastunut itseään esittelemään.

Pian paikalle lennähti myös Neitoperhonen ja sopuisasti mahtuivat samaan kuvaan.

Ihana, kun vihdoinkin noita perhosia on tänne meillekin ilmaantunut. Kesä kun on mennyt ihmetellessä mihin ovat kadonneet. Nyt on luvassa taas lämpimiä aurinkoisia päiviä, joten täytyy pitää kameraa hollilla, jospa sinne jotain mukavaa tarttuisi.

… niistä minä tykkään.

Yksi lempikukistani pihallamme. Niin ihanan aurinkoinen ja aina jaksan ihmetellä millä sinnikkyydellä jaksaa kallionkolossa kasvaa komeaan mittaansa ja ilahduttaa yksinkertaisen kauniilla ulkoasullaan. Kuvien myötä toivotan kaikille oikein aurinkoista viikonloppua.

Sunnuntaina oli niin valtavan hieno ilma, ettei edes tällainen työhullu käsityöyrittäjäpariskunta malttanut tehdä töitä, vaan suunnattiin soutuveneellä järvelle.

Minä hyppäsin airoihin. Parin kilometrin soutumatka sujui yllättävän joutuisasti kauniita maisemia katsellen. Oli mietitty, että mikäli eteen osuu sen oloista rantaa, että sieltä saattaisi marjoja löytyä niin sinne rantaudutaan ja niin myös tehtiin. Vadelmia löytyi ja paljon, mutta jonkun ajan kuluttua alkoi kuitenkin eväslaukku kummitella mielessä ja vaihdoimme paikkaa mukavalle matalalle rantakalliolle.

Eväsvastaava Otto oli loihtinut ihanat eväät - kahvia, ruisleipää ja herkullistakin herkullisemmat tofusalaattitortillat ja tietysti ihanaa kylmää, raikasta vettä. Istuttiin auringonpaisteessa täyden hiljaisuuden keskellä ja nautiskeltiin olosta. Hento, lämmin tuulenvire piti pois, niin hyttyset kuin paarmatkin, joka oli mukavaa vaihtelua. Tänä kesänä on ainakin meillä hyttysiä ollut ennätysmäärä ja todellakin kiusaksi asti. Ihmeteltiin myös ettei ihmisiä ollut liikkeellä. Koko päivän aikana  tuli vastaan yksi uistelija perheineen, hekin jo meidän menomatkalla. Meillehän tuo toki sopi paremmin kuin hyvin.

Lopulta hypättiin taas veneeseen ja vaihdettiin paikkaa kohtaan, jossa näytti siltä, että sieltä saattaisi löytyä mustikkaa. Ja toden totta. Suorastaan kauhistutti edes astua, sillä mustikkaa oli maa sinisenä silmien kantamattomiin.

Kotimatkalle lähdettiin sitten Oton istahtaessa airojen väliin ja minä tartuin kameraan tai itseasiassa kahteen. Koitin parhaani mukaan kuvailla kovassa vauhdissa ja veneen keikkuessa, vuoroin kummallakin kameralla.

Ensin matkanvarrelle sattui tämä ihastuttava pari, joka silloin tällöin käy myös meitä meidän poukamassa tervehtimässä.

Välillä oli heilläkin evästauko.

Sitten huomasin melko kaukana hahmon, jota koitin kovasti kuvata, mutta heikoin tuloksin. Tämä yksi kuva nyt kuitenkin hieman paljastaa kenestä oli kyse - kuikkahan se siellä.

Aurinko leikki vedessä niin, että oli aivan pakko suuttailla kameroilla myös kohti valoa ja koittaa onneaan, jospa saisi nuo vedessä olevat timantit kuviin.

Kotirannassa huomasin muutaman lumpeen aukaisseen kukkansa. Itse tykkään lumpeenkukista aivan valtavasti, ovat vaan niin kauniita.

Kotiin saavuttiin viitisen tuntia kestäneen reissun jälkeen iloisina, rentoutuneina ja ihanasta luonnosta haltioituneena. Kaiken tuon lisäksi oli myös reilusti pakkaseen laitettavaa.

Muutama kanttarellikin matkalta löytyi ja tässä ovat jo kovaa vauhtia paistinpannuun matkalla.

Lisää kuvia retkeltämme löytyy Oton blogista.