herpes

Lomaa ja Euroviisuja Espanjassa

Loma on hyvässä vauhdissa ja itseasiassa jo loppupuolella, puolitoista viikkoa enää jäljellä. Viikot Espanjassa on kuluneet nopeasti ihanasta lämmöstä nauttien, lukien, kävellen ja tietysti myös ihan vaan laiskotellen mitään tekemättä. Pieni, neljän päivän matka tuli tehtyä Nerjaan, meille uusiin maisemiin. Tuosta myöhemmin lisää.

Euroviisuja on tullut katseltua. Ensimmäinen semifinaali Espanjan telkkarista ja koska toinen ei ohjelmistoon [...]



Kukkuuu…

Ei ihan vielä käki kuku, mutta minä kylläkin, pitkästä aikaa kun täällä olen!
Kevät on mennyt kuin siivillä ja viime viikonloppuna oli viimeinen kevään työkeikka. Nyt olen koittanut muutaman päivän totutelle lomatunnelmaan ja hassua kyllä olen viihtynyt innokkaasti ompelukoneen äärellä laukkuja ommellen! No, itseasiassa ajattelin, että lomalla on kiva olla itsellä uudet laukut. Koska kyseessä on [...]



Lomailua

Joulua edeltäneen pitkän työrupeaman jälkeen hyppäsimme koneeseen aaton aattona ja suuntasimme kohti Espanjaa ja meille jo lähes toiseksi kodiksi tullutta Torremolinosta. Pitkä sadejakso ja sateiset sääennusteet ei meitä sateesta tykkääviä yhtään pelottanut tai harmittanut, kunhan päästiin lunta ja pakkasta pakoon. Sateita saatiin, välillä tosi koviakin ukkosen kera, mutta pääasiassa nuo osui öihin ja varhaiseen aamuun [...]



Vielä, kun espanjaa kunnolla osaisi…

Onkohan silloin kotiutunut lomapaikkaansa liiankin hyvin, kun paikalliset alkaa vähän väliä rupatella leppoisasti, pysäyttää autonsa keskelle tietä kysyäkseen ajo-ohjeita ties mihin ja vanhemmat rouvat tulevat täydellä juna-asemalla pyytämään apua lippuautomaatin kanssa? Minähän autan aina mielelläni jos vain suinkin osaan ja pystyn, mutta moni on tuntunut hämmästyvän suuresti, kun en ollutkaan paikallinen ja espanjan kielitaitoni ei [...]



Eilen oli aivan ihana päivä

No ihan kun lomalla ei jokainen päivä olisi ihana, mutta nyt oli poikkeuksellista, säästä johtuen. Säätiedotuksessa oli luvattu pilvistä ja mahdollisia sadekuuroja. Tuohan tarkoitti meille ihanaa huilauspäivää auringonpaahteelta  ja niinpä päätimme suunnata kunnon pitkälle kävelyreissulle. Lähtiessä aurinko paistoi vielä ja napsin muutamia kukkakuvia.

Tätä kukkaahan olen ihaillut jo monessa paikassa ja yleensä se on violettiin menevä, [...]



Granada

Meillä on ollut tapana käydä täällä Espanjassa aina pienellä lomalla lomalta. (Silloin kun ollaan pitkällä lomalla.) Minun suosikkini on ollut Sevilla, mutta nyt taisi sillekin löytyä vastus. Minä olin jotenkin vastenhakoinen koko Granadan suhteen, mutta niin kuin hyvin hyvin usein, tälläkin kertaa ennakkoluulot romuttui täysin ja taisinpa jopa menettää osan sydäntäni tuolle kaupungille.
Koska Granada oli [...]



Uusi tuttavuus

Granadassa ollaan oltu nyt kaksi päivää ja tämä kaupunki on kyllä saanut valloitettua taas kaksi ihmistä ystäväkseen. Täältä buukkaamamme asunto on ihana ja loistavalla paikalla. Langaton netti toimii paksujen kiviseinien vuoksi takkuillen, joten täällä netissä ei ole juuri käyty, eikä aina edes päästy kun on yritetty.

Nyt lähdetään taas ihmettelemään ja ihastelemaan kaupunkia. Lisää Granadasta kirjoittelen [...]



Sunnuntai

Jaana kyseli tuon edellisen kirjoitukseni kommentissa paikallisesta käsityöstä ja kuin tilauksesta, sitä oli tarjolla tänään Torremolinoksen keskustassa. Me suuntasimme aamulla kohti keskustaa ja tapahtumaa, johon oli kokoontunut nyplääjiä ympäri Espanjaa. Valtaisa oli kiinnostus ja nypläystarvikkeita oikein jonotettiin myyntikojuilla. Eri paikkakuntien edustajat pitivät työnäytöstä aina omassa kojussaan ja kiva oli huomata, että nypläys ei ole vain [...]



Huh, ihanaa hellettä

Eilen torstaina oli päätetty lähteä markkinoille helteestä huolimatta. Kiipeäminen jyrkkää, piiiittkkääää, mäkeä ylös kuumassa ja kosteassa ilmassa ei ollut mitään herkkua, mutta onneksi muutama varjopaikkakin löytyi huilausta varten. Nämä Torremolinoksen markkinat on kivat, mielestäni alueen parhaat ja sieltä löytyy aina ostettavaa huokeaan hintaan.

Itselläni oli hakusessa kengät sillä vanhat, pari vuotta sitten ostetut, alkavat olla jo [...]



Tältä minun lomani näyttää

Aamut alkaa melko aikaisin hyvällä aamiaisella, omalla parvekkeella, auringon ensisäteiden lämmössä. Suihkun jälkeen on kiva lähteä kävelylle. Mukavaa on kuljeskella kauppakaduilla ja nautiskella ihmisvilinästä, tutustua kauppojen tarjontaan ja aina silloin tällöin ostaakin jotain.

Ja koska kävely on rankkaa puuhaa, välillä tulee nautiskella muutakin kuin vain vettä pullosta. Silloin on hetkeksi kiva istahtaa kahvilaan pienelle kuohuvalle, [...]