Smile

Ei ihan vielä käki kuku, mutta minä kylläkin, pitkästä aikaa kun täällä olen!

Kevät on mennyt kuin siivillä ja viime viikonloppuna oli viimeinen kevään työkeikka. Nyt olen koittanut muutaman päivän totutelle lomatunnelmaan ja hassua kyllä olen viihtynyt innokkaasti ompelukoneen äärellä laukkuja ommellen! No, itseasiassa ajattelin, että lomalla on kiva olla itsellä uudet laukut. Koska kyseessä on muutama uusi malli-idea, niin tuleehan samalla  koekäytettyä tuotteita ja sitten loman jälkeen tiedän toimiiko vai ei - käsityöläinen on kai aina käsityöläinen.

Tänään tuli poikettua pikaisesti Naantalissa ja siellä tuli bongattua tämä.

Hauska huomata, että luonnollekin annetaan tilaa ja ihminen sopeutuu sen mukana - aitaan reikä siihen kohti missä puu kasvaa.

Nyt pitänee keskittyä noihin Euroviisujen esikatseluvideoihin. Oikein mukavaa ja iloista vappua kaikille. Minä lomailen ja suuntaan sunnuntaina Espanjaan.

No itse olen kyllä sitä mieltä, että talvea vielä eletään, mutta kun tuolla pihalla puoleen reiteen ylettyvän lumen keskellä rämmin menemään, niin silmiini osui tämä.

Eli meidän köynnöskuusama on ilmeisesti sitä mieltä, että nyt riitti talvi ja pakkaset ja on kevään aika. Siellä se nousee hurjan lumikinoksen keskeltä seinää pitkin katolle ja katoksen alla työntää nuppuja suurella innolla. Kevättä toivon tosin minäkin, mutta nyt toivon, että tuo ihana pensaamme tästä innokkuudestaan selviää hengissä.

…ihan sääliksi käy noita puuparkoja kaiken tuon lumikuorman alla.

Ihanat pimeät illat ja yöt on täällä. Äsken oli taas mentävä pimeälle takapihalle ja nostaa katse kohti taivasta. Ihastelin aikani ja pitihän sitä ihan kipasta sisälle hakemaan pikku pokkarini ja koittaa napata muutama kuva. Niin hienosti kuu loisti taivaalla ja yhdessä pilvien kanssa loi taivaalle kertakaikkisen kaunista, koko ajan muuttuvaa, katseltavaa.

Vuodenajat vaihtuu ja vaikka talven voisinkin välistä jättää, niin syksy, joka talventuloa tietää on kuitenkin se rakkain vuodenaika minulle. Olen aina kaikista tarmokkaimmillani syksyllä ja nautin pimeydestä, sateesta ja tuulesta. Sellainen talvi, kun lunta ei juuri tule on minulle kuin ihana pitkä syksy.

Tänä syksynä meillä ei onneksi ole vielä ensilumesta tai edes ensirännästä ollut tietoakaan, vaan ollaan saatu nauttia kauniista auringonpaisteesta ja toisaalta minun niin rakastamasta kovasta sateesta ja tuulesta. Muutamana yönä on ilma mennyt pakkasenpuolelle ja niinpä aamulla on maa ollut hieman huuruinen, mutta sen minäkin vielä kestän.

Vene on nyt nostettu talviteloille uutta kevättä ja kesää odottamaan. Haravointia on saanut harrastaa, mutta vasta havunneulasten osalta, sillä puiden lehdet on vielä pääsääntöisesti puissa. Pian varmasti päästään kyllä uusinta kierrokselle haravoiden kanssa…

Pihalla pyöriessä löytyy aina hauskoja asioita, kuten alla oleva linnunpesä, joka oli tyhjäksi jäätyään ollut ruoholle mieluinen koti. Aika kaunis minusta.

Ihanainen preeria-auringonkukka sinnikkäästi aukoo vielä uusia nuppuja minua ilahduttamaan ja onpa muutama muukin kasvi innostunut uuteen kukintaan… on lienee ollut siis melkoisen lämmin syksy.

Pimeät illat ja ihana tähtitaivas kruunaa syksyn ihanuuden. Viileässä illassa on ihana seisoa pimeyden keskellä ja katsella tähtitaivasta - siinä ajatukset tyhjenee ja mieli lepää. Sen jälkeen onkin sitten ihana sytyttää tuikkuihin ja takkaan tuli ja nautiskella olostaan pitkän työpäivän päätteeksi.

Viime vuonna, takapihallamme oleva, pieni omenapuu kantoi hedelmää niin, että tuskin jaksoi tuota taakkaa kantaa. Omenoita syötiin sellaisenaan, niistä tehtiin pakkaseen sosetta ja lohkoja. Tehtiin piirakkaa ja uuniomenoita… Ja niitä vain riitti ja riitti, eikä tiennyt mihin niitä enää laittaisi.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Ei ole puulla vaikeuksia hedelmiään kantaa, sillä puussa on tasan kuusi omenaa. Olen valvonut noiden kypsymistä hyvin, hyvin tarkkaavaisena.

Viime yönä satoi ja myrskysi. Tänä aamuna heräsin ja kurkistin ulos. Mitä!?!? Puussa näkyi enää 5 omenaa. Juoksin samantien pihalle. Hirvitti ihan josko tuo aarre olisi jo joutunut etanoiden suihin.

Huh! Helpotukseni oli suuri, sillä vaikka omena olikin kylkeensä ikävän kolhun saanutkin, niin etanat jäivät tällä kertaa ilman herkullista ateriaansa. Hieman ennenaikaisesti puusta pudonnut omena oli jo mukavan kypsä ja herkullinen.

Nyt puussa siis enää 5 omenaa ja minä lähdössä koko viikonlopun kestävälle reissulle. Toivottavasti ompot ovat viellä puussa kun takaisin palaan, sillä sitten ne voisin jo poimia ja miettiä miten nuo harvinaiset herkut nautiskelisin.

Auringon houkuttelemana karkasin täältä töiden keskeltä ulos. Istuskelin hyvän aikaa takapihalla auringossa. Suljin silmäni ja kuuntelin. Linnut sirkutteli, tikka nakutti jossakin lähi puussa, tuuli havisutti puidenlehtiä ja kärpänen pörräsi, hieman ärsyttävästikin, jossain lähellä.

Ihana rento olo, hikipisara norahti otsalle ja jos en paremmin tietäisi, niin olisin voinut vannoa että on keskikesä. On meillä vaan ihana syksy menossa!

Vaikka eilen oli ihan mielettömän hieno, tuulinen, mutta kesäisen lämmin aurinkoinen päivä, ei voinut olla huomaamatta syksyn hiipimistä pihapiiriin.

Jälleen olin kameran kanssa pihalla perhosia katsastamassa ja löytyihän niitä. Ensin kohdalle osui tämä pieni,  todennäköisesti loistokultasiipi uros, joka ei ollut ollenkaan sitä mieltä, että siipiään levittelisi. Vain tämän yhden “hutaisun” sain kameraan tallennettua. Värikään ei kuvassa ole niin oranssinen, kuin luonnossa oli.

Sitten kohdalle osui iso, kaunis Amiraaliperhonen, joka olikin sitten vallan ihastunut itseään esittelemään.

Pian paikalle lennähti myös Neitoperhonen ja sopuisasti mahtuivat samaan kuvaan.

Ihana, kun vihdoinkin noita perhosia on tänne meillekin ilmaantunut. Kesä kun on mennyt ihmetellessä mihin ovat kadonneet. Nyt on luvassa taas lämpimiä aurinkoisia päiviä, joten täytyy pitää kameraa hollilla, jospa sinne jotain mukavaa tarttuisi.

… niistä minä tykkään.