Smile

No itse olen kyllä sitä mieltä, että talvea vielä eletään, mutta kun tuolla pihalla puoleen reiteen ylettyvän lumen keskellä rämmin menemään, niin silmiini osui tämä.

Eli meidän köynnöskuusama on ilmeisesti sitä mieltä, että nyt riitti talvi ja pakkaset ja on kevään aika. Siellä se nousee hurjan lumikinoksen keskeltä seinää pitkin katolle ja katoksen alla työntää nuppuja suurella innolla. Kevättä toivon tosin minäkin, mutta nyt toivon, että tuo ihana pensaamme tästä innokkuudestaan selviää hengissä.

…ihan sääliksi käy noita puuparkoja kaiken tuon lumikuorman alla.

Joulua edeltäneen pitkän työrupeaman jälkeen hyppäsimme koneeseen aaton aattona ja suuntasimme kohti Espanjaa ja meille jo lähes toiseksi kodiksi tullutta Torremolinosta. Pitkä sadejakso ja sateiset sääennusteet ei meitä sateesta tykkääviä yhtään pelottanut tai harmittanut, kunhan päästiin lunta ja pakkasta pakoon. Sateita saatiin, välillä tosi koviakin ukkosen kera, mutta pääasiassa nuo osui öihin ja varhaiseen aamuun ja loppujen lopuksi matkamme aikana sateenvarjoa tuli tarvittua vain muutaman kerran ja mukavia aurinkoisia päiviä, jolloin oli kiva suunnata pitkille kävelyretkille, oli tarjolla. Espanjassa oli kyllä valtavia tulvia ja oli suorastaan hurjaa katsella telkkarista ihmisten koteja, kun vettä oli pahimmillaan ollut 1.5 metriä sisällä ja mutakerros oli veden mentyä vallannut kodit.

Meidän kävelyretkillä ei tulvista ollut tietoa ja maisema näytti mm. tältä.

Markkinapäivänä oli se sateenvarjokin tarpeen. Tässä kuvaa kaupungintalon edustan joulukoristeista.

“Kattoterassillekin” oli käyttöä.

Etelän yöt on ihania ja puiston koristeet ja suihkulähteet on pimeydessä hienon näköisiä. Päiväsaikaan näistä tulee helposti käveltyä ohi niitä kummemmin noteeraamatta.

Auringonlaskun aikaan taivas on uskomattoman hienon, koko ajan muuttuvan väriloiston vallassa ja sitä jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan.

Joulu ja uusi vuosi tuli vietettyä mukavan rauhallisissa ja rennoissa tunnelmissa ja kuten niin usein, ainut ikävä asia oli se, että loma loppuu aivan turhan nopeasti.

Toista päivää ollaan nyt kotona ja edelleen on kyllä sellainen pieni shokki päällä, kun ei voikkaan ottaa kahvimukia ja kirjaa ja suunnata pihalle auringon hemmoteltavaksi. Nyt on vain tyydyttävä takkatuleen ja koitettava nauttia sen lämmöstä. Ensiviikolla olisi tarkoitus aloitella työt tältä vuodelta ja siten myös pikku hiljaa sopeutuminen arkeen.

Ihanat pimeät illat ja yöt on täällä. Äsken oli taas mentävä pimeälle takapihalle ja nostaa katse kohti taivasta. Ihastelin aikani ja pitihän sitä ihan kipasta sisälle hakemaan pikku pokkarini ja koittaa napata muutama kuva. Niin hienosti kuu loisti taivaalla ja yhdessä pilvien kanssa loi taivaalle kertakaikkisen kaunista, koko ajan muuttuvaa, katseltavaa.

Vuodenajat vaihtuu ja vaikka talven voisinkin välistä jättää, niin syksy, joka talventuloa tietää on kuitenkin se rakkain vuodenaika minulle. Olen aina kaikista tarmokkaimmillani syksyllä ja nautin pimeydestä, sateesta ja tuulesta. Sellainen talvi, kun lunta ei juuri tule on minulle kuin ihana pitkä syksy.

Tänä syksynä meillä ei onneksi ole vielä ensilumesta tai edes ensirännästä ollut tietoakaan, vaan ollaan saatu nauttia kauniista auringonpaisteesta ja toisaalta minun niin rakastamasta kovasta sateesta ja tuulesta. Muutamana yönä on ilma mennyt pakkasenpuolelle ja niinpä aamulla on maa ollut hieman huuruinen, mutta sen minäkin vielä kestän.

Vene on nyt nostettu talviteloille uutta kevättä ja kesää odottamaan. Haravointia on saanut harrastaa, mutta vasta havunneulasten osalta, sillä puiden lehdet on vielä pääsääntöisesti puissa. Pian varmasti päästään kyllä uusinta kierrokselle haravoiden kanssa…

Pihalla pyöriessä löytyy aina hauskoja asioita, kuten alla oleva linnunpesä, joka oli tyhjäksi jäätyään ollut ruoholle mieluinen koti. Aika kaunis minusta.

Ihanainen preeria-auringonkukka sinnikkäästi aukoo vielä uusia nuppuja minua ilahduttamaan ja onpa muutama muukin kasvi innostunut uuteen kukintaan… on lienee ollut siis melkoisen lämmin syksy.

Pimeät illat ja ihana tähtitaivas kruunaa syksyn ihanuuden. Viileässä illassa on ihana seisoa pimeyden keskellä ja katsella tähtitaivasta - siinä ajatukset tyhjenee ja mieli lepää. Sen jälkeen onkin sitten ihana sytyttää tuikkuihin ja takkaan tuli ja nautiskella olostaan pitkän työpäivän päätteeksi.

Vaikka eilen oli ihan mielettömän hieno, tuulinen, mutta kesäisen lämmin aurinkoinen päivä, ei voinut olla huomaamatta syksyn hiipimistä pihapiiriin.

Jälleen olin kameran kanssa pihalla perhosia katsastamassa ja löytyihän niitä. Ensin kohdalle osui tämä pieni,  todennäköisesti loistokultasiipi uros, joka ei ollut ollenkaan sitä mieltä, että siipiään levittelisi. Vain tämän yhden “hutaisun” sain kameraan tallennettua. Värikään ei kuvassa ole niin oranssinen, kuin luonnossa oli.

Sitten kohdalle osui iso, kaunis Amiraaliperhonen, joka olikin sitten vallan ihastunut itseään esittelemään.

Pian paikalle lennähti myös Neitoperhonen ja sopuisasti mahtuivat samaan kuvaan.

Ihana, kun vihdoinkin noita perhosia on tänne meillekin ilmaantunut. Kesä kun on mennyt ihmetellessä mihin ovat kadonneet. Nyt on luvassa taas lämpimiä aurinkoisia päiviä, joten täytyy pitää kameraa hollilla, jospa sinne jotain mukavaa tarttuisi.

… niistä minä tykkään.

Yksi lempikukistani pihallamme. Niin ihanan aurinkoinen ja aina jaksan ihmetellä millä sinnikkyydellä jaksaa kallionkolossa kasvaa komeaan mittaansa ja ilahduttaa yksinkertaisen kauniilla ulkoasullaan. Kuvien myötä toivotan kaikille oikein aurinkoista viikonloppua.

Tänään on pääosin ollut aurinkoista, mutta aamupäivällä alkoi ulkoa kuulua valtaisa kohina. Kurkkasin ulos ikkunasta ja näkymä oli aivan satumainen. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja vettä satoi valtavankokoisina pisaroina. Kun nuo kaksi yhdistyi, näytti välillä jopa siltä kuin olisi satanut lunta. Kaunista, kaunista ja niin epätodellista. Kuvat ei valitettavasti tuo esiin koko totuutta, mutta hiukan antavat tuntua siitä miltä pihalla näytti.