herpes

Ai niin, onhan mulla tää blogikin. ;)

Tulinpa taas piiiitkästä aikaa poikkeilemaan täällä bloginkin puolella. Paljon olisi toki kesän mittaan ollut kerrottavaakin, mutta enpä vaan ole saanut aikaiseksi tänne mitään kirjoitella, pikaisesti olen vain facebookkiin kuulumisia päivitellyt.

Tämä on ollut aivan unelmien kesä! Espanjan lomalta paluun jälkeen piti hetki värjötellä kylmässä, mutta sitten alkoi ihanat hellesäät ja ai jai että tämä tyttö on nauttinut. :)

Työt on sujuneet mukavasti, muutoksia työrintamalla on ollut ja on. Päätettiin nimittäin muuttaa yrityksen nimi eli Aurora lahja on nykyisin lyhyesti ja ytimekkäästi Aanmaa, sukunimemme mukaan. No tuohan laittaa kaikki uusiksi, niin paperit, nettisivut ja -kaupan, tuotteissa olevat tiedot jne. jne. Töitä on siis riittänyt ja riittää.

Onneksi sitä on ehtinyt myös nauttia tästä ihanasta kesästä. On tullut kokkailtua ulkona ja nautittua hyvästä ruoasta hyvässä seurassa. Ihanat kesähäätkin käytiin Helsingissä juhlimassa ja on sitä välillä tullut ihan vaan oltua ja nautittua ihanasta lämmöstä ympärillä.

Täällä siis kaikki hyvin ja katellaan, jospa sitä malttais poikkeilla täällä taas vähän useammin. ;)

Mukavaa elokuista iltaa kaikille!

mainoksia
This entry was posted on Tiistai, Elokuu 10th, 2010 at 18:37 and is filed under Arki, Smile. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

1 Comment

  1. tia says:

    Kiva että on ollut mieluinen kesä, kyllä minäkin olen tykännyt lämpimästä. Työtä teettää nimen muuttaminen.

    ... on July Elokuu 10th, 2010