Linkit sivuillemme --->     Aanmaa f    -    Nettikauppa    -    kasvis.fi f    -    Smile f    -    Otto Aanmaa f t t    -    SKY-haku

Smile

Anne Aanmaan blogi

Harvinaista herkkua

Viime vuonna, takapihallamme oleva, pieni omenapuu kantoi hedelmää niin, että tuskin jaksoi tuota taakkaa kantaa. Omenoita syötiin sellaisenaan, niistä tehtiin pakkaseen sosetta ja lohkoja. Tehtiin piirakkaa ja uuniomenoita… Ja niitä vain riitti ja riitti, eikä tiennyt mihin niitä enää laittaisi.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Ei ole puulla vaikeuksia hedelmiään kantaa, sillä puussa on tasan kuusi omenaa. Olen valvonut noiden kypsymistä hyvin, hyvin tarkkaavaisena.

Viime yönä satoi ja myrskysi. Tänä aamuna heräsin ja kurkistin ulos. Mitä!?!? Puussa näkyi enää 5 omenaa. Juoksin samantien pihalle. Hirvitti ihan josko tuo aarre olisi jo joutunut etanoiden suihin.

omppo

Huh! Helpotukseni oli suuri, sillä vaikka omena olikin kylkeensä ikävän kolhun saanutkin, niin etanat jäivät tällä kertaa ilman herkullista ateriaansa. Hieman ennenaikaisesti puusta pudonnut omena oli jo mukavan kypsä ja herkullinen.

Nyt puussa siis enää 5 omenaa ja minä lähdössä koko viikonlopun kestävälle reissulle. Toivottavasti ompot ovat viellä puussa kun takaisin palaan, sillä sitten ne voisin jo poimia ja miettiä miten nuo harvinaiset herkut nautiskelisin. ;)

mainoksia

2 kommenttia

  1. Hyvä että sait pelastettua ompun. Meillä täällä kotona ei montaa omppua tullut, mökille kyllä ihan riittämiin.

  2. Hei tia!
    Nyt ollaan kotiuduttu pitkän viikonlopun reissulta ja syysmyräköistä johtuen puussa on 4 omenaa, eli yksi on taas joukosta pois. Nyt voinkin ruveta tosissaan miettimään kuinka nuo loput herkut nautiskelemme. ;)

Jätä kommentti

Kommentointi on suljettu.