Smile

Viime vuonna, takapihallamme oleva, pieni omenapuu kantoi hedelmää niin, että tuskin jaksoi tuota taakkaa kantaa. Omenoita syötiin sellaisenaan, niistä tehtiin pakkaseen sosetta ja lohkoja. Tehtiin piirakkaa ja uuniomenoita… Ja niitä vain riitti ja riitti, eikä tiennyt mihin niitä enää laittaisi.

Tänä vuonna kaikki on toisin. Ei ole puulla vaikeuksia hedelmiään kantaa, sillä puussa on tasan kuusi omenaa. Olen valvonut noiden kypsymistä hyvin, hyvin tarkkaavaisena.

Viime yönä satoi ja myrskysi. Tänä aamuna heräsin ja kurkistin ulos. Mitä!?!? Puussa näkyi enää 5 omenaa. Juoksin samantien pihalle. Hirvitti ihan josko tuo aarre olisi jo joutunut etanoiden suihin.

Huh! Helpotukseni oli suuri, sillä vaikka omena olikin kylkeensä ikävän kolhun saanutkin, niin etanat jäivät tällä kertaa ilman herkullista ateriaansa. Hieman ennenaikaisesti puusta pudonnut omena oli jo mukavan kypsä ja herkullinen.

Nyt puussa siis enää 5 omenaa ja minä lähdössä koko viikonlopun kestävälle reissulle. Toivottavasti ompot ovat viellä puussa kun takaisin palaan, sillä sitten ne voisin jo poimia ja miettiä miten nuo harvinaiset herkut nautiskelisin.

Auringon houkuttelemana karkasin täältä töiden keskeltä ulos. Istuskelin hyvän aikaa takapihalla auringossa. Suljin silmäni ja kuuntelin. Linnut sirkutteli, tikka nakutti jossakin lähi puussa, tuuli havisutti puidenlehtiä ja kärpänen pörräsi, hieman ärsyttävästikin, jossain lähellä.

Ihana rento olo, hikipisara norahti otsalle ja jos en paremmin tietäisi, niin olisin voinut vannoa että on keskikesä. On meillä vaan ihana syksy menossa!

Viikonloppu edessä, tavarat pakattu ja pian suunnataan kohti Jyväskylää. Työmatkalle olen menossa, edessä ulkomyyntitapahtuma, mutta kiva on lähteä. Toivotaan vaan, että sää sallisi, sillä vuosi sitten oli niiiiiiiin kylmä.

Viikonlopputoivotukseksi linkki yhteen suureen suosikkibiisiini. Tämän kappaleen jälkeen ei voi olla kuin hyvällä mielellä.  Sanat kannattaa kuunnella ja kertosäkeessä laulaa mukana. Voluminuppi mahdollisimman suurelle ja menoksi. Olkaa hyvä, Jason Mraz: life is wonderful.

Mukavaa viikonloppua!

Vaikka eilen oli ihan mielettömän hieno, tuulinen, mutta kesäisen lämmin aurinkoinen päivä, ei voinut olla huomaamatta syksyn hiipimistä pihapiiriin.

Hoksasin, että onhan minulla tämä blogikin jota voisi välillä päivittää…

Ihan hirveästi ei ole kyllä mitään tapahtunutkaan. Ihan hurjaa työtahtia olen pitänyt, joten työpäivät on ollut normaalia pidemmät ja vapaapäivistä ei ole ollut tietoakaan aikoihin. Onneksi käsityöläiselle (ainakin minulle) tämä työkin on pääasiassa nautinto, niin kivaa on ollut näinkin. Nyt on ekat syksyn messut onnellisesti takana, tuotevarastoa sen verran hyvin, että eiköhän tässä pääse taas normaalimittaisempiin työpäiviin ja jää aikaa vähän muuhunkin.

Tänään olisi aihetta pieneen juhlaankin, sillä Oton kanssa tavattiin tasan 26 vuotta sitten ja siitä asti ollaan yhdessä oltu. Aika tuntuu kyllä kuluvan ihan hurjaa vauhtia, sillä itsestä tuntuu, ettei siitä millään voi niin kauan olla, mutta onpa kuitenkin.

Nyt pitänee suunnata takaisin töiden pariin, että kaikki päivän työt tulee tehdyksi ilman työpäivän pidennystä. Palaillaan!