Smile

Sunnuntaina oli niin valtavan hieno ilma, ettei edes tällainen työhullu käsityöyrittäjäpariskunta malttanut tehdä töitä, vaan suunnattiin soutuveneellä järvelle.

Minä hyppäsin airoihin. Parin kilometrin soutumatka sujui yllättävän joutuisasti kauniita maisemia katsellen. Oli mietitty, että mikäli eteen osuu sen oloista rantaa, että sieltä saattaisi marjoja löytyä niin sinne rantaudutaan ja niin myös tehtiin. Vadelmia löytyi ja paljon, mutta jonkun ajan kuluttua alkoi kuitenkin eväslaukku kummitella mielessä ja vaihdoimme paikkaa mukavalle matalalle rantakalliolle.

Eväsvastaava Otto oli loihtinut ihanat eväät - kahvia, ruisleipää ja herkullistakin herkullisemmat tofusalaattitortillat ja tietysti ihanaa kylmää, raikasta vettä. Istuttiin auringonpaisteessa täyden hiljaisuuden keskellä ja nautiskeltiin olosta. Hento, lämmin tuulenvire piti pois, niin hyttyset kuin paarmatkin, joka oli mukavaa vaihtelua. Tänä kesänä on ainakin meillä hyttysiä ollut ennätysmäärä ja todellakin kiusaksi asti. Ihmeteltiin myös ettei ihmisiä ollut liikkeellä. Koko päivän aikana  tuli vastaan yksi uistelija perheineen, hekin jo meidän menomatkalla. Meillehän tuo toki sopi paremmin kuin hyvin.

Lopulta hypättiin taas veneeseen ja vaihdettiin paikkaa kohtaan, jossa näytti siltä, että sieltä saattaisi löytyä mustikkaa. Ja toden totta. Suorastaan kauhistutti edes astua, sillä mustikkaa oli maa sinisenä silmien kantamattomiin.

Kotimatkalle lähdettiin sitten Oton istahtaessa airojen väliin ja minä tartuin kameraan tai itseasiassa kahteen. Koitin parhaani mukaan kuvailla kovassa vauhdissa ja veneen keikkuessa, vuoroin kummallakin kameralla.

Ensin matkanvarrelle sattui tämä ihastuttava pari, joka silloin tällöin käy myös meitä meidän poukamassa tervehtimässä.

Välillä oli heilläkin evästauko.

Sitten huomasin melko kaukana hahmon, jota koitin kovasti kuvata, mutta heikoin tuloksin. Tämä yksi kuva nyt kuitenkin hieman paljastaa kenestä oli kyse - kuikkahan se siellä.

Aurinko leikki vedessä niin, että oli aivan pakko suuttailla kameroilla myös kohti valoa ja koittaa onneaan, jospa saisi nuo vedessä olevat timantit kuviin.

Kotirannassa huomasin muutaman lumpeen aukaisseen kukkansa. Itse tykkään lumpeenkukista aivan valtavasti, ovat vaan niin kauniita.

Kotiin saavuttiin viitisen tuntia kestäneen reissun jälkeen iloisina, rentoutuneina ja ihanasta luonnosta haltioituneena. Kaiken tuon lisäksi oli myös reilusti pakkaseen laitettavaa.

Muutama kanttarellikin matkalta löytyi ja tässä ovat jo kovaa vauhtia paistinpannuun matkalla.

Lisää kuvia retkeltämme löytyy Oton blogista.