Linkit sivuillemme --->     Aanmaa f    -    Nettikauppa    -    kasvis.fi f    -    Smile f    -    Otto Aanmaa f t t    -    SKY-haku

Smile

Anne Aanmaan blogi

Huh, ihanaa hellettä

Eilen torstaina oli päätetty lähteä markkinoille helteestä huolimatta. Kiipeäminen jyrkkää, piiiittkkääää, mäkeä ylös kuumassa ja kosteassa ilmassa ei ollut mitään herkkua, mutta onneksi muutama varjopaikkakin löytyi huilausta varten. Nämä Torremolinoksen markkinat on kivat, mielestäni alueen parhaat ja sieltä löytyy aina ostettavaa huokeaan hintaan.

markkinat_torre_090521_3

Itselläni oli hakusessa kengät sillä vanhat, pari vuotta sitten ostetut, alkavat olla jo kovasta kulutuksesta sen verran kärsineet, ettei tiedä milloin hajoaa. Kengät löytyi ja nyt on jo usean tunnin kävelylenkillä loistaviksi todettu. Mukaan tarttui myös muutama, ei niin välttämätön rannerengas ja jo joka vuotisen perinteen mukaan alusvaatteita. Paluumatkalla keskustan lähellä olevasta kaupasta löytyi todella edulliset bikinit. Tähän asti olen vedonnut uimattomuudessani siihen, ettei minulla ole uikkareita, mutta nyt ei enää ole sitäkään tekosyytä olla menemättä pihalla olevaan uima-altaaseen tai mereen. No, ehkä sitten huomenna….

Matkalla piti taas pysähtyä keskustassa juomaan virkistävää juomaa ja tilaamani tuoreista mansikoista tehty mehujuoma oli taivaallista ja taisinpa jäädä tuohon heti koukkuun. ;) mansikkajuoma

Samaisella aukiolla esiintyi taas intiaanibändi ja levykauppa näytti käyvän mukavaan tahtiin, enkä kyllä ihmettele, sillä sen verran hyvin esiintyivät.

Tälle päivää oli luvattu 32 astetta lämmintä ja niinpä kävelyreissulle lähdettiin hyvin aurinkorasvalla suojattuna ja sillä mielellä, että palataan sitten takaisin, jos tuntuu liian kuumalta. Onneksi eilinen hurja ilmankosteus oli pois ja mukava merituulahdus silloin tällöin teki sään oikein mukavaksi ja matkasimme rantakatua pitkin Malagan puolelle asti. Käytiin siellä hevosia ja varsinkin ihanan pieniä varsoja ihmettelemässä ja niin olin noista varsoista otettu, etten edes kuvaa muistanut ottaa. :(

uuniperunaKotimatkalla poikettiin syömässä pientä suolaista, tai niin luulin, ennen kuin sain eteeni valtavan täytetyn uuniperunan. Oli aivan mielettömän hyvää, mutta eipä ole tänään sitten muuta tarvinnut suuhunsa laittaakkaan, oli se vaan sen verran täyttävää. Nyt menee ilta laiskotellessa ja ihmetellessä paikallisia ohjelmia, joista ei aina niin  hirveästi ymmärrä, mutta kielikylvystä käyvät hyvin. (Juuri nyt kokataan jotain, johon tuli sipulia, kapriksia ja mansikkaa, päälle nestettä…hmmm… tämä keitos sitten paistetun tonnikalapalan päälle…hmmm….Vaikka mansikka aina maistuukin, niin ei ehkä kuitenkaan näin…) Tällaista tänään täältä Carihuelasta.

mainoksia

4 kommenttia

  1. Hei Anne! Olen jo jonkun aikaa lueskellut blogiasi ja yhtäkkiä tajusin, että mehän ollaan nähty vuosia (?) sitten Turun Osaava Nainen- messuilla! Jääkaapin ovessani on nimittäin tälläinen puinen magneetti, johon on maalattu kaksi kissaa ja tekijän leimassa lukee, että Auroralahja…teillä oli hauska tapa ostaa toisillenne jotain pientä, ja sattumalta kävitte molemmat ostamassa minulta viemisiä toisillenne, ettei olis ollu jopa sama tuote!? Huovutettua jotakin…Tästä tulikin sitten mieleen, että löytyykö sieltä paikallista käsityötä, onko siellä esim. muita myymälöitä kuin just turisteille suunnattuja vai mites se siellä maassa menee? Oikein aurinkoista loman jatkoa teille molemmille, kerran oon käyny kääntymässä Malagassa ja meinasi tennarin pohjat sulaa asfalttiin kiinni!

  2. Hei Jaana!
    Onpa kiva kuulla sinusta! Meillä tosiaan on edelleenkin tapana ostaa toisillemme pieniä ylläreitä ja hämmästyttävän usein päädymme samaan tuotteeseen tai ainakin saman tekijän tuotteeseen.
    Täällä paikallinen käsityö on lähinnä keramiikkaa ja tekstiilejä, erilaisia liinoja jne. Korujen tekijöitä näkee myymässä jonkin verran ja he tekevät töitä ihan paikan päälläkin. Pienemmissä kylissä on käsittääkseni paikallisten käsityöläisten pajoja, joissa voi poiketa, mutta itse ei olla niissä piipahdettu. Kauppoja löytyy ihan joka lähtöön, isojen ostareiden merkkiliikkeistä, kapeiden katujen pienen pieniin putiikkeihin. Paljon tuntuu olevan myös pieniä ompelimoita, joissa tehdään korjauksia, mutta myös ihan mittatilausvaatteita. Rantakadulla on aika paljon vaate-, laukku- ja kenkäkauppoja ja nahka on täällä varmaankin se tuotteiden yleisin raaka-aine.
    Tänään saadaan nautiskella pilvisestä säästä ja täytyy sanoa, että tuntuu ihanalle vaihtelulle paahtavan auringon jälkeen. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

  3. jaana tuomi

    hei!
    njaam..kuvia katellessa olen todennut, että hyvä että olen kotona. Jos olisin siellä..tälläinen herkkusuu - en todellakaan olisi bikinikunnossa. (Tällä en kylläkään tarkoita sitä reseptiä..se kuulosti hieman erikoiselta..¨#*..??)
    Noilla markkinoilla olisin varmasti viihtynyt etsiskelemässä löytöjä;D
    terkkuja ja ihanan lämpöisiä lomapäivien jatkoa
    Jaana

  4. Moikkelis jaana!
    Täällä tulee liikuttua niin paljon, että vaikka kaikenlaisia herkku houkutuksia eteen tuleekin, niin kyllä sitä kuluukin. Minähän en ollut bikinikunnossa tänne tullessakaan, joten… No ostin niin isot (että niihin mahdun) ja ihanat Bikinit, että jos noilla menen ihmistenilmoille, niin toivottavasti katse kiinnittyy bikineihin, ei tuohon, ei niin timmiin vartaloon. ;D
    Huomenna aamulla suunnataan kohti Granadaa ja ihan uusia seikkailuja - ei olla tuolla aiemmin käytykään.

Jätä kommentti

Kommentointi on suljettu.