herpes

Harhaako?!?

Päivät tuntuu hujahtelevan lomaillessa vieläkin nopeammin kuin normaalisti pitkiä työpäiviä tehdessä. Nyt on viikko lomaa takana ja enää ei oikein osaa edes sanoa mikä päivä on menossa ellei erikseen kalenterista katso. Paljon on ehditty jo tehdä ja katuja tallata. Me ei olla mitään auringonottajia, mutta kyllä katuja tallatessakin aurinkoa saa ja nyt ihokin alkaa olla sen värinen ettei ihan valkoisena loista suuren joukon keskellä. ;)

Olin jo etukäteen kuullut, että Aurinkorannikollakin olisi ollut “huono” talvi eli viileää ja sateisempaa kuin yleensä. Todennäköisesti ainakin sateita on ollut, sillä täällä on joka paikassa paljon vihreämpää kuin aiempina vuosina samaan aikaan täällä vieraillessamme. Kukkia täällä aina on paljon ja niitä olen ihaillut, mutta nyt kaikki on hiukkasen runsaampana ja uhkeampana ympärillä, kyllä passaa ihastella.

portti

Tutulla kävelyreitillämme on rinne joka on aina ollut kuivuneen aluskasvillisuuden peitossa. Tällä kertaa rinne oli kuitenkin aivan eri näköinen - vihreä ja kasveja täynnä. Pääosassa oli krassit, joista kovasti tykkään ja niitä kesäisin laatikoissa kasvatan. Nämä kasvoivat villinä tienvieruksella…

krassi_1

…ja kun katsetta nosti, ne jatkui ja jatkui…

krassi_2

…aina ylös asti rinnettä. Melkein piti silmiä hieraista, näenkö harhoja, sillä en ole aiemmin mokomaa krassimerta nähnyt! Vielä kun auringon valo ja puiden varjot leikkivät kukkameressä, niin pakko todeta että mielettömän kaunista oli!

krassi_3

mainoksia
This entry was posted on Keskiviikko, Toukokuu 6th, 2009 at 21:27 and is filed under Luonto, Maailma, Smile. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

5 Comments

  1. Nia says:

    Vau miten upeita kukkakuvia! Teillä on ollut hieno kävelyretki <3

    ... on July Toukokuu 7th, 2009
  2. Anu says:

    Mikä krassimeri! Ihana! Kyllä siellä kelpaa kukkien keskellä käyskennellä.
    Mukavaa loman jatkoa!

    ... on July Toukokuu 7th, 2009
  3. anne says:

    Moi Nia!
    Täällä tulee tehtyä joka päivä erilaisia ja eripituisia kävelyretkiä. Vähän väliä saa pysähdellä ihastelemaan, milloin kasveja milloin kissoja.

    Hei Anu!
    Tuo krassimeri oli kyllä ihana nähdä ja kyllä sitä piti jonkin aikaa ihastella ennen kuin malttoi jatkaa matkaa. Niin ja kiitos, me yritellään jatkaa lomaa yhtä rennoissa ja mukavissa merkeissä kuin tähänkin asti!

    ... on July Toukokuu 8th, 2009
  4. JAANA says:

    Moi Anne!
    täällä sateen keskellä on kiva kattella tuollaisia IIIHANAN KESÄISIÄ kuvia. Tuijottelen ruutua ja kuvittelen itsenikin sinne lämpöön… ( odottelen tännekin lämpimiä ilmoja ja kunnon lomaa työnteon väliin).
    terveisiä!

    ... on July Toukokuu 11th, 2009
  5. anne says:

    Moikka Jaana!
    Pianhan se sielläkin on onneksi kesä, mutta täytynee minun koittaa laittaa enemmän kuvia - niitä on tullu otettua jo ihan käsittämätön määrä…
    Ja enkös minä koittanut sinua tänne meidän kanssa houkutella?! Vielä ei ole liian myöhäistä… sähköposti kulkee ja lennot myös. ;)
    Terkkuja ja haleja!

    ... on July Toukokuu 11th, 2009