herpes

Auringon pauloissa

Tänäänkin aurinko on hellinyt ihanasti. Pihalla haravoidessa tuli huomattua kuinka luonto heräilee, kukkiakin alkaa jo putkahdella siellä täällä ja perhoset ja pörriäiset ovat liikenteessä.

lila-kukka

lumikello

kukat1

keltainen-kukka-2

perhonen-ja-porriainen

Kaikkea tuota katsellessa tuli sellainen olo, että pitää laittaa itsensäkin kesäkuntoon. En nyt tässä hätää kovin suuriin muutoksiin pystynyt ( harmi vaan ;) ), mutta ajattelin helliä hieman edes jalkoja, jotta ovat sitten valmiina pujahtamaan sandaaleihin.

Nyt olen sitten raspannut ja rasvannut, hieronut ja hoitanut kynnet. Lopuksi ajattelin, että eihän sitä jalat ole sandaalikunnossa ellei varpaankynsissä ole hieman lakkaa. ;) Jotainhan se Dingokin lauloi aikoinaan lakatuista varpaankynsistä ja niinpä ajattelin maalata itselleni punaiset kynnet. Viime tipassa meni niin sanotusti pupu pöksyyn ja päädyin kuitenkin hieman hillitympään väriin.

punainen-lakka

kultainen-lakkaKynnet säihkyy nyt kullankimalteisena ja pakko tunnustaa, että olisin halunnut samantien heittää hameen päälle, remmarit jalkaan ja painua aurinkolasit silmillä kesäiselle kadulle, mutta… ei nyt ihan vielä kuitenkaan,  lomafiilis on jo kuitenkin melkoisen korkealla…

mainoksia
This entry was posted on Lauantai, Huhtikuu 25th, 2009 at 21:50 and is filed under Smile. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. Both comments and pings are currently closed.

6 Comments

  1. Nia says:

    Ohhoh. Ompas teillä jo kukkia! <3

    ... on July Huhtikuu 26th, 2009
  2. anne says:

    Hei Nia!
    Mukavasti tuolla noita kukkia jo putkahtelee esiin ja pörriäisiä ja perhosia on tosiaankin valtavasti liikkeellä. Ei meinannut haravoinnista tulla mitään, kun piti kokoajan olla kameraa hakemassa. :)

    ... on July Huhtikuu 26th, 2009
  3. tia says:

    Kevät tulee pitkän odotuksen jälkeen, ihania kukkia siellä ja pörriäisiä ilmassa.
    Olisit vaan ollut rohkea ja laittanut punaista lakkaa, seuraavalla kerralla, jookos ;-)

    ... on July Huhtikuu 26th, 2009
  4. anne says:

    Moikka tia!
    Eikös olekin ihana, kun alkaa taas maasta kasveja pukata!
    Lupaan kautta kiven ja kannon, että seuraavalla kerralla on vuorossa punainen, kunhan olen tästä alku arkuudesta taas päässyt. ;)

    ... on July Huhtikuu 26th, 2009
  5. Anu says:

    Jösses sentään! Valtavasti kukkia teillä jo! Ei meillä vaan vielä.
    Kaunista tuo kullankimalteinenkin lakka on. Vielä, kun sipsuttelet hieman kultapuuteria sinne tänne vartaloosi niin johan on vau!
    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa sinulle!

    ... on July Huhtikuu 26th, 2009
  6. anne says:

    Hei Anu!
    Kiitos, lomasta koitetaan ottaa kaikki irti ja kultapuuterit on hankittu ja sutikin jo melkein heiluu… ;)

    ... on July Huhtikuu 26th, 2009