Melodifestivalen 2009
Eilen istuin innokkaana sohvan nurkkaan katselemaan nauhoittamaani Ruotsin Euroviisukarsintaa. Mukavastihan tuo pyörähti käyntiin Måns Zelmerlöw - Hope & Glory kappaleella. Hän oli raatien suosikki, mutta jäi lopulta kisassa neljänneksi. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti Emilia - You’re My World kappaleellaan. Olkoonkin, että hiukkasen häiritsi hänen hengitystekniikkansa, joka sai laulun kuulostamaan hieman vaivalloiselta. Kappale oli kuitenkin mielestäni ehdottomasti paras, esitys kiva ja artistissa karismaa. Hänelle ei kisassa kovin hyvin käynyt, hän jäi yhdentoista artistin joukossa kahdeksanneksi.
Voittajaksi päätyi lopulta Malena Ernman - La Voix kappaleella, jonka (tunnustan) olin kelannut heti alun jälkeen yli. Tässä kohti siis joutunen myöntämään, että vaikka musiikin suhteen olen lähes kaikkiruokainen, niin oopperalaulusta en pidä ja siksipä en tuota kappaletta alkua pidemmälle kuunnellut.
Yritin voiton ratkettua vielä uudelleen, mutta en vaan millään päässyt yhtään pidemmälle.
Hassua oli huomata kuinka raatien ja yleisön äänet meni ihan ristiin. Jännittävä kisahan tuo oli loppuun asti ja siksikin kiva seurata. Itse en nyt kyllä lähtisi Ruotsille kovinkaan hyvää menestystä Moskovassa povaamaan, mutta saatanhan ja luultavasti taas kerran olenkin ihan väärässä. Innolla odotan kuitenkin jo tämän vuoden Euroviisuja.

